"Reisiin rautaa ja sääriin säihkettä"...

...luki tytär aikakausilehden otsikon. Sitten tehtiin tilaa mökin lattialle ja ryhdyttiin hommiin. Seuraava päivänä kivisti reisiä, äidillä. Tytär ei ollut millänsäkään. Taitaa olla murkulla reidet luonnostaan rautaa? Otsikossa piilee suurempiakin totuuksia. Kartanonrouva on nimittäin taistellut reisirasvaa vastaan jo ihan tuolta teini-iästä asti. Sama kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi...

On jumpattu ja spinnattu, aerobicattu, vesijuostu, käyty lenkillä, uitu, hikoiltu kuntosalilla, pyöräilty, joogattu, käyty pilateksessa, kuivaharjattu, hinkattu voiteita jos jonkinlaisia. Rasva on ja pysyy. Sen sijaan vatsa on edelleen litteä eikä muuallakaan kropassa juurikaan löysää piile. No, näillä mennään.

Maratonille ei kartanonrouvasta olisi, mutta kevyt lenkkeily pururadan rauhassa on taivaallista. Tällä viikolla jo kolme kertaa olen tehnyt aamulenkin. Edes helle ei vie intoa, melkein päinvastoin. Saa hikoilla ihan urakalla ja luvalla. Pienessä tihkusateessakin on kiva lenkkeillä. Sitä paitsi puiden lomassa ei sade juuri tunnukaan. Kovalla asvaltilla ei juoksu suju; siinä kipeytyy selkä. Puhumattakaan että pururadan tunnelma on ihan omaa luokkaansa. Välillä on kaverina juossut orava, välillä kettu. Ehkä saan joku kerta kaveriksi peurankin?




Tämä ei ole peura...


Puutarhanhoito on toinen asia johon kartanonrouvaa ei ole luotu. Häpeällisen surkea on kartanon pihamaa. Niinpä kesän alussa täytän ruukut ja parvekelaatikot kesäkukilla, ja hopsankeikkaa saan pirteän pihamaan. Taloudellista touhua se ei tietenkään ole... Ja kasteleminen syö naista. Etenkin poissaollessa. Varsinaista reisijumppaa tarjoaakin rikkaruohojen kitkeminen. Kumma että ne kyllä kasvavat, lannoitti tai ei. Ja ruusut kuolevat, lannoitti tai ei...

Kartanonrouva on tullut siihen tulokseen, että voikukalle on vihdoin ja viimein annettava armo ja se on julistettava kesäkukista kauneimmaksi. Näin kartanon pihaakin voisi alkaa kutsua kauniiksi kesäpihaksi! Kuka kannattaa?

Kuvan pioni on sen sijaan pärjännyt kartanon pihassa oikein hyvin. Se onkin suurin ilonaiheeni. Mitään muistikuvaa ei tosin ole siitä mistä se sai alkunsa, ja kenen aloitteesta. Siinä se kuitenkin kasvattaa valtavia kukkiaan vuosi vuodelta ja näyttää kerrassaan upealta! Ja näyttää ruusupenkistäkin jotain taas nousevan...

Kesän iloa kaikille!